Tyydyttävä taso opetuspalveluissa ei saa riittää

Jyväskylän sivistyslautakunnan kokouksessa käsitellään tänä iltana talousarvioon perustuvaa opetuspalvelujen käyttösuuunnitelmaa vuodelle 2011. Viime joulukuussa sivistyslautakunta teki yli miljoonan euron tuottavuus- ja tasapainottamistoimenpiteet. Tänään käsiteltävässä käyttösuunnitelmaesityksessä leikkauksia pitäisi tehdä vielä 963 000 euroa. Syiksi leikkaustarpeisiin mainitaan mm. opettajien palkkojen ennokoitua suurempi nousu, Vaajakosken ja Keski-Palokan koulujen väistötiloihin liittyvät kuljetuskustannukset sekä valtiovarainministeriön vahvistamien kotikuntakorvausten kasvu. Säästöjä olisi nyt tarkoitus saada mm. vähentämällä perusopetuksen tuntimääriä ja koulunkäyntiavustajien määrää sekä nostaa kilometriraja 1.-3. luokkalaisten kuljetuksissa 3,5 kilometristä 5 kilometriin. Käyttosuunnitelmaehdotuksessa mainitaan tavoitteeksi "muodostaa lv.2011-2012 opetusryhmät kustannustehokkaasti ja suunnata opetusresurssit turvaamaan tyydyttävä palvelutaso".

Tavoite on äärimmäisen vaatimaton ja huolestuttava. Näillä leikkaustoimilla Jyväskylän opetuspalvelujen taso on laskemassa kestämättömän alhaiseksi. Nyt on syytä todellakin ennakoida tällaisten säästöjen kautta saavutettavia hyötyjä ja haittoja. Kuinka sujuvasti perusopetus jatkossa järjestyy? Miten oppilaat ja henkilöstö voivat? Kuinka hoidetaan erityishuomiota tarvitsevien oppilaiden tarpeet? Miten opettajat jaksavat paineiden keskellä? Jyväskylän oppilasmäärät ja tilakustannukset ovat nousujohteisia. Koulujen sisäilmaongelmat ja remonttitarpeet tulevat aiheuttamaan jatkossakin mittavia lisäkustannuksia. Jos sivistyspalvelujen budjetista aina vaan leikataan, ei edes tyydyttävää tasoa pystytä ylläpitämään - saatika että toimintaa pystyttäisiin kehittämään paremmaksi.

Lasten ja nuorten hyvinvointi riippuu pitkälti myös hyvästä koulutuksesta, joka antaa eväitä tulevaan elämään. Tyydyttävä ei saa tässä kohdin riittää.

Humanitaarisen maahanmuuton haasteita

Kinnulan kunta päätti reilun vuoden pohdinnan jälkeen olla vastaanottamatta pakolaisia Kongosta. Olen seuraillut matkan varrella aiheesta käytyjä keskusteluja sanomalehdistä. Kunta on saanut rahoitusta sisäasiainministeriön Haapa-hankkeesta. Haapa-hankkeen tavoitteena on edistää haavoittuvassa asemassa olevien kiintiöpakolaisten sijoittamista kuntiin ja kehittää pakolaisten vastaanottotyötä. Kinnula – ensimmäistä kertaa pakolaisia vastaanottavana kuntana - sai hankkeesta rahoitusta vastaanottomallin luomista varten. Tarkoituksena oli vastaanottaa 25 kongolaispakolaista, jotka olivat nimenomaan haavoittuvassa asemassa olevia naisia ja lapsia.

Kuntalaiset sekä kunnan virka- ja luottamushenkilöt ovat lehtijutuissa ja kirjoituksissa argumentoineet eri tavoin pakolaisten vastaanottamisen puolesta tai sitä vastaan. Kunnanjohtaja puhui pitkin matkaa vahvasti pakolaisten vastaanottamisen puolesta. Hän perusteli tätä mm. kyläkoulun pelastumisella, koska ”Meiltä loppuu Kinnulasta lapset, jos ei mitään tehdä. Pakolaiset toisivat mukavan lisän koululaisten määrään (KSML 8.10.)”. Keskustelussa vilahteli positiivisessa mielessä myös monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden lisääntyminen pienellä paikkakunnalla pakolaisten myötä. Haettiin myös yhdistäviä tekijöitä paikallisten ja tulijoiden välillä. Esimerkiksi se, että tulijat olisivat kristittyjä, nähtiin sopeutumisen kannalta hyvänä.

Kinnulan keskustelu osoittaa yhtenä esimerkkinä sen miten maahanmuuttajista keskusteltaessa helposti nousee esiin kysymys siitä, kuinka tai missä määrin Suomi tai jokin yksittäinen kunta voi hyötyä maahan muuttavista. Toisaalta keskusteluissa korostuu onneksi myös asian inhimillinen puoli. Moni näkee pakolaisten vastaanoton humaanina toimintana, jonka kautta osoitetaan hyväntahtoisuutta vaikeissa olosuhteissa eläviä kanssaihmisiä ja lähimmäisiä kohtaan. Tarkoitukseni ei ole osoitella tässä kirjoituksessa sormella Kinnulaa. Kinnulan tapauksessa vain toistuvat hyvin pitkälti samat argumentit, jotka yleensäkin esiintyvät maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvässä julkisessa keskustelussa.

Huolestuttavinta on huomata miten usein humanitaarinen ja esimerkiksi työperäinen maahanmuutto menevät julkisessa keskustelussa sekaisin. Ruandalaisella pakolaisleirillä kuntapaikkaa odottava yksinhuoltajaperhe ja amerikkalainen huippututkija ovat yhtä lailla potentiaalisia maahanmuuttajia, mutta muuton syyt ja motivaatiot ovat hyvin erilaiset. Arvoon arvaamattomaan noussut hyötyajattelu sekä jatkuva tehokkuuden ja tuottavuuden odotus eivät kerta kaikkiaan sovellu pakolaisten vastaanottamisen perusteluiksi. Soisin näkeväni näitä argumentteja entistä harvemmin minkäänlaisen maahanmuuton ensisijaisena perusteluna. Jos pakolaisia vastaanotetaan, on tärkeä ymmärtää, että pakolaiset usein tulevat äärimmäisen vaikeista oloista. Kunnissa tulee olla riittävästi tietoa, koulutusta ja tukitoimenpiteitä tarjottavana niin uusille tulijoille kuin jo siellä asuville. Tähän tarvitaan riittävää resursointia, mutta myös aitoa sitoutumista ja avointa asenneilmastoa