tiistai 8. helmikuuta 2011

Tyydyttävä taso opetuspalveluissa ei saa riittää

Jyväskylän sivistyslautakunnan kokouksessa käsitellään tänä iltana talousarvioon perustuvaa opetuspalvelujen käyttösuuunnitelmaa vuodelle 2011. Viime joulukuussa sivistyslautakunta teki yli miljoonan euron tuottavuus- ja tasapainottamistoimenpiteet. Tänään käsiteltävässä käyttösuunnitelmaesityksessä leikkauksia pitäisi tehdä vielä 963 000 euroa. Syiksi leikkaustarpeisiin mainitaan mm. opettajien palkkojen ennokoitua suurempi nousu, Vaajakosken ja Keski-Palokan koulujen väistötiloihin liittyvät kuljetuskustannukset sekä valtiovarainministeriön vahvistamien kotikuntakorvausten kasvu. Säästöjä olisi nyt tarkoitus saada mm. vähentämällä perusopetuksen tuntimääriä ja koulunkäyntiavustajien määrää sekä nostaa kilometriraja 1.-3. luokkalaisten kuljetuksissa 3,5 kilometristä 5 kilometriin. Käyttosuunnitelmaehdotuksessa mainitaan tavoitteeksi "muodostaa lv.2011-2012 opetusryhmät kustannustehokkaasti ja suunnata opetusresurssit turvaamaan tyydyttävä palvelutaso".

Tavoite on äärimmäisen vaatimaton ja huolestuttava. Näillä leikkaustoimilla Jyväskylän opetuspalvelujen taso on laskemassa kestämättömän alhaiseksi. Nyt on syytä todellakin ennakoida tällaisten säästöjen kautta saavutettavia hyötyjä ja haittoja. Kuinka sujuvasti perusopetus jatkossa järjestyy? Miten oppilaat ja henkilöstö voivat? Kuinka hoidetaan erityishuomiota tarvitsevien oppilaiden tarpeet? Miten opettajat jaksavat paineiden keskellä? Jyväskylän oppilasmäärät ja tilakustannukset ovat nousujohteisia. Koulujen sisäilmaongelmat ja remonttitarpeet tulevat aiheuttamaan jatkossakin mittavia lisäkustannuksia. Jos sivistyspalvelujen budjetista aina vaan leikataan, ei edes tyydyttävää tasoa pystytä ylläpitämään - saatika että toimintaa pystyttäisiin kehittämään paremmaksi.

Lasten ja nuorten hyvinvointi riippuu pitkälti myös hyvästä koulutuksesta, joka antaa eväitä tulevaan elämään. Tyydyttävä ei saa tässä kohdin riittää.

Ei kommentteja: