Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Minna Canth on edelleen ainoa suomalaisnainen, jolla on oma liputuspäivä. Minna Canth oli oman aikansa edistyksellinen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, tasa-arvon puolustaja ja naisasianainen. Tällaisena päivänä haluan nostaa esiin muutaman epäkohdan, joiden edistämiseksi tarvitaan nykypäivän minna cantheja (sukupuolesta riippumatta).

Tulevalla hallituskaudella on vihdoin aika saattaa voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Nykytilanteessa meillä on Suomessa kaksi erillistä lakia parisuhteesta: avioliittolaki eri sukupuolta oleville ja laki rekisteröityneestä parisuhteesta samaa sukupuolta oleville. Tästä kaksijakoisesta tilanteesta pitää päästä eroon, koska lain edessä kaikkien ihmisten tulee olla yhdenvertaisia. Sukupuolineutraali avioliittolaki olisi yksi merkittävä askel tähän suuntaan. Tasa-arvoisen, sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajat usein kommentoivat, että avioliitto-instituutio - tai peräti koko yhteiskunta - rapautuu, mikäli samaa sukupuolta olevat saavat oikeuden avioitua kuten heteroparit. On kuitenkin hyvin vaikea käsittää, miten kahden aikuisen ihmisen välinen rakkaus ja halu sitoutua voisi rapauttaa jotakin jo vahvasti olemassa olevaa. On myös hyvä muistaa, että sukupuolineutraali avioliittolaki on nimenomaan lainsäädännöllinen toimenpide, eikä se mitenkään suoraan liity kirkkoon tai sen velvollisuuteen siunata tai vihkiä samaa sukupuolta olevia.

Sateenkaariperheet ja sateenkaarivanhemmat kohtaavat edelleen paljon epätasa-arvoisuutta ja näkymättömyyttä. Rekisteröidyssä parisuhteessa perheen sisäinen adoptio tuli mahdolliseksi vuonna 2009. Olisi kuitenkin syytä laajentaa adoptio-oikeudet koskemaan myös perheen ulkopuolista adoptiota. Lapsen hankkiminen samaa sukupuolta olevien parien kohdalla on poikkeuksetta erittäin tarkkaan harkittua ja sen eteen on tehtävä myös paljon järjestelyjä. Sama voi toki koskea yhtä lailla lapsettomuudesta kärsiviä heteropareja ja itsenäisesti lapsen hankkivia naisia. Sateenkaarivanhemmuudelle tulisi myös antaa nykyistä vahvempi yhteiskunnallinen tuki ja tunnustus. Nyt kun vanhempainvapaita olleen uudistamassa, niin olisi samalla oiva tilaisuus antaa yhtäläiset oikeudet sosiaalisille vanhemmille. Sosiaalisen vanhemman tapaamisoikeudet (esimerkiksi parisuhteen päättymisen jälkeen) tulisi myös pystyä lainsäädännöllä turvaamaan. Nykyisellään tilanne voi teoriassa merkitä sitä, että yhteys lapsen ja sosiaalisen vanhemman välillä katkeaa. Tällainen ei missään nimessä voi olla kenenkään edun mukaista.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kohtaavat edelleen syrjintää, henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä eriasteista kiusaamista. Tätä tapahtuu kouluissa, työelämässä ja arjen elämässä. Mediassa on nähty viime aikoina esimerkkejä työelämän vaikeudesta kohdata jollain tapaa normista poikkeava työntekijä. Johanna Korhosen ja Marja-Sisko Aallon kaltaisten ihmisten rohkea toiminta julkisuudessa on tuonut näitä vääryyksiä näkyviksi.

Haasteita riittää, mutta tilanne ei ole toivoton. Lainsäädännöllisillä muutoksilla voidaan saada paljon aikaan. Koulutus on avainasemassa. Lisäämässä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokoulutusta päiväkodeissa, kouluissa, viranomaistahoilla ja työpaikoilla on konkreettisesti mahdollista edistää yhdenvertaisuutta. Asenneilmaston muutos tapahtuu puhumalla ja kertomalla asioista julkisuudessa avoimesti. Tietoa tulee saada nykyistä paljon enemmän ja systemaattisemmin kouluihin, työpaikoille ja eri alojen viranomaisille. Vieras on usein pelottavaa ja herättää vastarintaa. Kun esimerkiksi homoseksuaalisuus tuleekin yhtäkkiä lähelle, vaikka perhepiiriin, se useimmiten muuttuu ajan mittaan täysin arkiseksi ja tavalliseksi asiaksi. Ihmisessä on todella paljon muutakin kuin seksuaalinen suuntautuminen. Yhdenvertaisuuden lisääntyminen yhteiskunnassa ei ole keneltäkään pois, vaan se on kaikkien yhteinen etu. Uskon, että voimme vielä saada aikaan sellaisen yhteiskunnan, jossa ihminen voi olla oma itsensä ja kokea olevansa yhdenvertainen, vaikkei täyttäisikään kaikkia normeja. Tämä ajatus ei jätä rauhaan. Onneksi.

Pitkä matka kohti tasa-arvoa - kansainvälisenä naistenpäivänä

Globaalisti ajatellen naisten kohtaama epätasa-arvo ja ihmisoikeusrikkeet ovat lopultakin melko samanlaisia kaikkialla. Ne saavat vain erilaisia ilmenemismuotoja ja tapahtuvat eri paikoissa eri mittakaavassa. Väkivalta, hyväksikäyttö, alempi asema työmarkkinoilla, perheen ja työn yhdistämisen vaikeudet, aliedustus, näkymättömyys, ulkonäköpaineet, vähättely ja mitätöinti. Muun muassa näitä kaikkia naissukupuoleen kohdistuu selvästi miehiä yleisemmin (vaikka toki niitä miehiinkin kohdistuu).

Suomessa julkisessa keskustelussa törmää yhä yllättävän usein toteamukseen, että meillä tasa-arvo on jo niin pitkällä, ettei koko asiasta tarvitse olla huolissaan. Tällainen ajattelu on haitallista, koska se sulkee silmät monilta todellisilta ongelmilta. Se tuntuu nojaavan ajatukseen homogeenisesta Suomesta ja yhdestä yhtenäisestä sukupuolesta. Kumpikaan ajatus ei ole realistinen. Suomi on muuttunut entistä monikulttuurisemmaksi ja kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa. Monet ilmiöt ja asiat, joiden on ajateltu tapahtuvan vain ”siellä jossakin muualla, ei meillä”, tapahtuvat yhtä lailla täällä kotimaassa.

On tärkeä huomioida, että myöskään NAISET eivät ole mikään yksi ja yhtenäinen ryhmä. Naisia on monenlaisia. Epätasa-arvon paikat ja kokemukset voivat poiketa paljonkin toisistaan. Esimerkiksi kulttuurinen tausta, uskonto, ikä, vamma, seksuaalinen suuntautuminen tai - jopa niinkin ulkokohtainen seikka kuin - ulkonäkö voi vaikuttaa näihin kokemuksiin. Maahanmuuttajanaisten asemasta Suomessa on syytä keskustella yhä enemmän. Seksuaalivähemmistöihin kuuluville tulee saada tasa-arvoinen avioliittolaki ja adoptio-oikeudet. Vanhemmuuden kustannukset pitää vihdoin jakaa tasan kaikkien työnantajien kesken. Naisedustus politiikassa ja yritysmaailmassa on saatava kasvamaan lähemmäs miesten vastaavaa tasoa. Naisvaltaisten alojen palkkaus tulee vihdoin saada kuntoon ja ns. nais- ja miesvaltaisten alojen eriytymistä pitää yrittää purkaa. Kaikkien naisten on saatava näyttää omalta itseltään, ei tarvitse pyrkiä näyttämään mallilta tai missiltä. Perhe tai äitiys ei ole myöskään naisen ainoa mitta, vaan yhtä hyvin se voi olla uraan panostava sinkkunainen.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyössä on otettava nykyistä paljon vahvempi ote erilaisten epätasa-arvoisuuksien konkreettiseksi poistamiseksi. Tähän liittyy myös yllä mainittujen toisiinsa kytkeytyvien epätasa-arvoa tuottavien tekijöiden tai ominaisuuksien selvempi tunnistaminen. Koulutus on yksi oiva keino lisätä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Tasa-arvokasvatusta tuleekin viedä yhä voimallisemmin päiväkoteihin ja kouluihin. Sukupuoli- ja tasa-arvokasvatuksen pitäisi olla selvästi integroituna koulujen opetussuunnitelmiin. Ja mikä tärkeää, tasa-arvon ja sukupuolen käsitteiden tulee olla tältä vuosituhannelta.