Koiranelämää

Tänään 4.10. on vietetty maailman eläintenpäivää.

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto nostaa erityisesti esiin luonnonvaraisten eläinten ahdingon ja luonnonvaraisten eläinten suojelun ja hoidon tärkeyden. SEY:n vaatimuksena on, että Suomeen tulisi perustaa valtakunnallinen hoitoloiden verkosto. Ei kuulosta lainkaan huonolta idealta. Tohdin nimittäin epäillä, ettei kovinkaan monen asiantuntemus riitä arvioimaan kohtaamansa luonnonvaraisen eläimen tarpeita, terveydentilaa ja mahdollista hoidon tarvetta. Hyvä aie voi joskus tehdä enemmän hallaa kuin hyvää.

Riittää sitä miettimistä ihan oman lemmikkieläimenkin suhteen. Olen saanut olla syyskuun alusta lähtien päivittäin seuraamassa koiranelämää. Olen pienen umpisuloisen 13-viikkoisen skottiterrierin onnellinen omistaja. Karla-pennun kanssa harjoitellaan kommunikointia, leikkimistä, ulkoilua ja reviirin laajentamista, opetellaan rajoja ja muita perusasioita. Usein huomaan ajattelevani omaa rajallisuuttani tai rajoitteisuuttani seuratessani pikkukoiran aidon kiinnostunutta ja avointa asennetta kaikkeen uuteen - ihmisiin, eläimiin, lentäviin lehtiin, tuulen huminaan, sateen ropinaan...

Siinä onkin haastetta...että voisi vain viskata kaikenmaailman inhorealismit, ennakkoasenteet, pessimismit ja negatiivisuudet huis hais pois vaan! Siperia opettaa, kuiskaa pieni piru korvan takana. Hiljaa, sanon minä ja toivon, että Karla voisi pitää avoimen suhtautumisensa ihmisiin ja muihin koiriin myös "isona koirana". Ja toivon, että voisin itsekin oppia tältä osin elämään koiranelämää :)