torstai 9. lokakuuta 2008

Kuinka skulaa jatkossa joukkoliikenne?

Moni uutinen aiheutta minulle tätä nykyä päänsärkyä ja pahaa oloa. Eräs huolenaihe kuluvalta viikolta on uutinen linja-autoliikenteen ostomäärärahojen ja lipputukien vähennyksistä valtion ensi vuoden budjetissa. Valtion tuen väheneminen on johtamassa siihen, että ensi vuonna joudutaan lakkauttamaan satoja bussivuoroja. Tämän lisäksi kaupunki- ja seutulippujen tuki laskee nykyisestä.

Jos valtion tuki vähenee, niin kunnan on melkeinpä pakko satsata joukkoliikenteeseen enemmän. Miten mahtaa käydä uudessa Jyväskylässä? Mielestäni meidän on ehdottomasti panostettava joukkoliikenteen kehittämiseen Jyväskylässä ja koko Keski-Suomen alueella. Lippujen hinnat ovat jo nykyisellään aivan turhan korkeat. Edullisempi hinta houkuttelisi enemmän ihmisiä busseihin ja tämä vähentäisi myös osaltaan yksityisautoilua. Jyväskylän keskusta on nykyisin aivan turvoksissa autoista. Markettien pihat ovat suorastaan pelottavia automeriä. Onneksi meillä on sentään keskustassa edes kauppakadun kävelykadun pätkä – jonka jatkamista yliopiston kampukselle asti muuten lämpimästi kannatan.

Joukkoliikenteen tukemiseen toivon ja uskon löytyvän halukkuutta niin virkamiehiltä kuin kaikilta poliittisilta toimijoilta uudessa Jyväskylässä. Jos kerran ilmastovastuuta yhdessä kannetaan ja sitä koko ajan vain enemmän korostetaan, niin tässä jos missä on sen paikka. Ja valtio, hoi, kannattaisiko kuitenkin harkita asiaa vielä uudelleen?

Ei kommentteja: